Vain minä ja tuuli

Minä lennän.

Tuuli piiskautuu kasvojani vasten. Heittelehdin sen vietävänä rentona, välittämättä kylmyydestä, joka iskeytyy jäseniini. Suljen silmäni ja tunnen kuinka käsiini tartutaan. Pyörin tuntemattoman tanssittajani kanssa läpi taivaiden sulokkaasti kuin kyyhkynen pilvien päällä hyppelehtien. Hiukseni lennähtelevät eri suuntiin, otan kokeeksi muutaman askeleen. Tuuli ottaa vyötäröstäni kiinni kuin suloinen rakastaja ja keinuttaa minut maapallon ympäri, yhä uudestaan ja uudestaan. Maankamara levittäytyy allani etäisenä ja tuntemattomana.

Meret vellovat tyyntymättöminä, metsät kasvavat silmieni alla, kaupunkien pilvenpiirtäjät hipovat korkeuksiani. Näen elämää ja kuolemaa, aavikoita ja sademetsiä. Näen sateen pyyhkivän tasankoja, näen auringon luovan säteitään pikkuisiin kyliin.

Hengähdän lumihuippuisen vuoren päällä. Näen pienten ihmisten epätoivoiset liikkeet kohtaloa vastaan, näen heidän ilonsa, näen heidän tuskansa ja hymyilen tälle kaikelle kuin muukalainen. Naurahdan vilpittömästi heidän merkityksettömälle rimpuilulleen tuntematta sääliä, tuntematta vihaa, tuntematta mitään.

Päivä vaihtuu yöksi, yö päiväksi, aamu illaksi. Aurinko nousee, aurinko laskee, kuu pilkottaa harmaana ja mystisenä sinisellä taivaankannella, yöllä se hehkuu aurinkona kuin salaperäinen varas. Aika kuluu, mutta kellot ovat pysähtyneet.

Tuulen pyörre nappaa kiinni hameeni helmasta ja minä liidän. Tunnen ilmavirran ihollani, se on kaikkialla kuin mitään muuta ei olisi koskaan ollutkaan. Kaikki haihtuu usvan taakse, sumu peittää muistoni ja minuuteni. Millään ei ole enää väliä. On vain minä ja tuuli.

Siitä on aikaa, kun kirjoitin edellisen.

Se syntyi oikeastaan ajatusvirtana, kun kuuntelin Johann Sebastian Bachin Airia, jonka kokeeksi liitinkin postauksen alkuun. :)

Pidin tästä kirjoituksesta silloin ja yllättävää kyllä, pidän siitä nytkin.

En ole kirjoitellut taas vähän aikaan. Mihin ihmeeseen aika kuluu?

Pimeys tuntuu masentavalta ja varsinkin sade. Vaikken pidäkään talvesta niin kaipaisin valon pilkahduksia.

Maanantaina alkaa työharjoittelu. On jotain mitä odottaa. Hymyilyttää.

Kohtaamisia torilla

Olen myöhäinen lintu ja puhun tubemiitistä, joka oli mitä... neljä vai viisi päivää sitten?

Minkäs teet, kun kannettavan saa vasta nyt kunnolla käyttöönsä ja jonkun toisen koneen käyttäminen on kuin menisi siivoamaan jonkun toisen kotia.

Ei haittaa! Oon edelleen ihan fiiliksissä. Ja tuon tapahtuman muistelu varmaan tuo ne fiilikset aina vaan takasin. Olin Juuson ja Akun kanssa näin pääsääntöisesti liikenteessä. Kummatkin herrat ovat omat vloginsa siitä tehneet. Voisin melkein linkkailla ne vlogautukset tähän: tästä pääset Juuson vlogiin ja tästä Ag1n. 

Oon tosi tyytyväinen siihen, että matka meni ilman kummempia kommelluksia. Löydettiin parkkipaikka autolle ja ei tullut tylsääkään, kun Juuso jakeli nimikirjoituksia, yhteiskuvia ja hymyjä siihen ympärille kerääntyville ihmisille. Musta tuntuu, että itekkii hymyilin vaan koko ajan, kun tuntu niin hienolta kattella sitä väkijoukkoa torilla. Ihmisiä, jotka olivat tulleet tapaamaan niitä, joita on nähnyt vain kuvaruudun välityksillä. Koko tapahtuma nostatti varmasti paljon iloa.

Yllätyin kyllä siitä, että minuunkin kiinnitettiin huomiota eikä vain sen takia, kun ravasin siinä Juuson takana vähän väliä. En itse mitään vlogeja tee, mutta on jotenkin antoisaa olla jollakin tapaa mukana seuraamassa sitä maailmaa. Ikään kuin sivusta, mutta silti vähän syvemmältä ”Herbalistin” matkassa. Pakko myöntää, että itselleenkin herää kiinnostus vlogien tekemiseen, mutta yritän pitää itseni siitä erossa. Ei sillä, että näkisin siinä mitään pahaa. Ei vaan tunnu samalla tavalla omalta jutulta niinkuin tämä kirjoittelu.

Yksi mieleenpainuvia hetkiä oli, kun jutustelin Amppurulaan kanssa Zomboyn keikalla yleisesti youtubesta, vloggaamisesta ja bloggaamisestakin. En tiedä, oli mukavaa vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia, vaikkakin vain sen lyhyen tuokion ajan. :)
Ylipäätänsä koko Pakkahuoneella järjestetty keikka oli loistava. Tuli ainakin pompittua ja tanssittua vaikka kuinka paljon.

Oli hauskaa nähdä myös tuttuja naamoja. Justimusfilmsin poikia, Eetua ja Soikkua.

Paljoa en kuvia ottanut, koska edelleenkään en osaa ottaa kameraa esiin oikealla hetkellä, mutta onneksi tajusin ottaa silti jotain. Ainakin itselleni tuovat muistoja mieleen. Ag1lity otti tuon, jossa mulla on erittäin tyylikäs Juusolle annettu propellihattu päässä. Ilmekin on sen mukainen. ^^

Kommentteja saa jättää! Niitä on aina mukava lueskella ja niihin vastailla. :)

Hymyn aihetta

En oo pitkään aikaan kuunnellut mitään ”eeppistä” musiikkia, mutta nyt olisi herätykseksi kolme tuntia tarjolla. Syytän kaveria, joka soitti näitä eilen koko illan. :D

Ainakin mun autokoulun syventävä vaihe on viimein takana päin.

Tätä helpotuksen määrää. Yllättäen jopa nautin niistä kahdesta kerrasta, kun jouduin niille ajoille vääntäytymään. Ihan turhaan nihkeilin sen suorittamisesta. Ajo-opettajat olivat sen verran mukavia kuitenkin ja eipähän tarvitse enää mennä.

Oonko jo hehkuttanut tarpeeksi mun uudesta hiirestä, headsetistä ja hiirimatosta? Kyllä varmaan, mutta olen silti aika innoissani. Oikeasti halusin nämä kahdesta syystä: ne näyttää hyvältä mun kirjoituspöydällä pikkuisen kannettavan vieressä. Toiseksi mä oikeasti tarvitsin uuden hiiren. Edellinen saattoi kesken koneenkäytön vain lakata toimimasta ilman sen kummempaa syytä. Olihan mulla toki Juuso kertomassa mikä olisi kannattava ostos, en muuten tietäisi näistä mitään. ^^

En malta oottaa viikonloppua. Ei varmaan yllätä, että puhun 5.10. Tampereella tapahtuvasta tubemiitistä, josta niiiiin paljon on puhuttu ja tehty videoita ja vaikka mitä. No sinne kuitenkin ollaan menossa ja pakko myöntää, että jännittää jonkun verran se oletettava ihmisten paljous. Kivaa nähdä niin paljon saman harrastuksen jakavia ihmisiä samassa paikassa yhtä aikaa. Jos minua näkee niin saa tulla kyllä puhumaan, vaikka saatan vaikuttaa vähän ujoltakin. :)

Yleensä vastaavanlaisissa tilanteissa tykkään jäädä sivuun tarkkailemaan ihmisiä. Nautin nähdä toisten iloa yms. vaikken itse siihen osallistuisikaan. Yritän kuitenkin päästä vähän mukavuusalueelta pois ja lähteä juttelemaan ja tapaamaan muita kuin vain töllistelemään jostain kaukaisuudesta.

Enää kaks vuorokautta niin pitäisi olla jo Tampereella. Koko ajatuskin tuntuu epätodelliselta.