Mikä kesäloma

Siitä on aikaa.

Tiedän, en ole taas kirjoittanut hetkeen tätä blogia, mutta... On myös hetki siitä, että olen todella voinut istua alas ja rauhoittua koko päiväksi vain omien ajatusten kanssa ilman kotitöitä, ilman sovittuja tapaamisia. Korkeintaan lähden käymään tänään kaupassa.

Koko kesä on ollut ihan hullu, mutta ei todellakaan huonolla tavalla. Katsoin kesäkuun alussa kalenteriani ja totesin, että ennen elokuun puoliväliä mulla ei ole yhtäkään suunnitelmavapaata viikonloppua. Lähes puolet vietin työpaikalla huolehtimassa ikäihmisistä ja toisen puolen juoksin Juuson kanssa erilaisissa tapahtumissa.

Kesääni on mahtunut aivan ensimmäinen kokemukseni festareista Ruisrockissa, youtubemiittailua Lahdessa, juhannuksena mökkeilyä perheen kanssa, ensikokemus häistä, aivan mahtava mökkiviikonloppu ihmisten kanssa, joihin sain ilokseni tutustua ja totta kai - legendaariset Assemblyt. En näköjään niitäkään voinut jättää välistä, vaikka kovasti sitä manasinkin.

Tulevana viikonloppuna on toki vielä Tubecon, jonne en mistään hinnasta jättäisi menemättä. On ollut siistiä seurata tän Youtube -yhteisön kehittymistä ja sitä, millaisia mahdollisuuksia se voi antaa ihan tavallisille ihmisille, joilla on intohimoa tekemiseen. Haluan myös jatkaa sivusta seuraamista ja olla mukana jakamassa sitä innostunutta fiilistä, joka tuntuu aina vain leviävän.

Olen kuitenkin myös kiitollinen siitä, että koulu alkaa. Vaikka olenkin viettänyt unelmieni kesää kaikkine upeine kokemuksineen, niin olen myös kaivannut tätä pientä rauhaa.

Ajattelin tässä, että voisin harmaiden talvipäivien ratoksi kirjoitella kesäni unohtumattomimpia hetkiä tänne muistuttamaan siitä, että kyllä sitä elämää, lämmintä ja iloa on arjen keskelläkin.

Vilpittömästi kiitos kaikille niille, jotka ovat jääneet seuraamaan epäaktiivista kirjoitteluani. En ole vielä lopettanut. ♥

Kolmen vuoden opiskelun huipentuma

Tänään on varmasti tärkeä päivä monille.

Vuoden 2014 ylioppilaat aloittavat kevään kirjoitusurakkansa äidinkielen esseekokeella. Itse valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2012. Väkisinkin tulee muistoja mieleen omista kirjoitusajoista.

"Viimein taas kirjoituspöydän ääressä, psykan kirja edessä ja kohta lukemaan niin, että pää räjähtää. En oo saanu koko viikkona aikaan yhtään mitään sen suhteen, joten alkaa pikku hiljaa jo paniikki hiipiä."

Olin jo syksyllä 2011 kirjoittanut biologian sekä terveystiedon. Suurin osa mun luokkalaisista oli kirjoittanut myös englannin, mutta en kokenut olevani tarpeeksi hyvä. 

Äidinkieli, psykologia, pitkä englanti, keskipitkä ruotsi ja lyhyt matematiikka jäivät siis keväälle puurrettavaksi. Kyllä se määrä jännitti, mutta halusin olla ajoissa liikkeellä.

"Sain itteni aikatauluun, nyt se on kirja per viikko. Täst alkaa kunnon lukutahti. Pystyin siihen syksyl kesken koulun, pystyn siihen nytki!"

Tein päiväkohtaisen suunnitelman silloiseen päiväkirjaani. 

Sanomattakin on selvää, ettei lukusuunnitelma pitänyt, mutta kaukaa viisaana olin ottanut oman laiskuuteni huomioon ja turhankin anteliaat aikavälit kirjojen läpikahlaamiseen kannattivat (terveisiä jo tammikuussa luku-urakkansa aloittaneelta). Jokaisen kirjan luin kerran läpi, mutta samalla tein kaikista reaaliaineista itselleni muistiinpanot. Kirjoittaminen kun on aina auttanut muistamisessa.

"Nonii, huomenna sitte psykan koe. Toistaiseksi ei jännitä vielä ollenkaan. :) Oikeastaan ihan hyvä fiilis tällä hetkellä. Pirteä ja valmistautunut. Enää 2 koetta ja se on NIIN ohi! Tuntuu aika hurjalta, että tässä tää nyt sit on. Kolmen vuoden opiskelun huipentuma."

Päivää ennen kirjoituksia kertasin kyseistä ainetta hurjasti, mutta kun saavuin koululle jännitys oli tiessään. Jälkeenpäin ajateltuna oli jopa ihan mukavaa istahtaa salin kylmälle penkille suklaata, karkkia sekä viinirypäleitä sisältävien eväslaatikoiden kanssa sekä pitää keskellä päivää pieni evästauko leivän mutustamiseen. Välillä muistan tuijotelleeni ulos ikkunoista kirjoittamisen lomasta ja hymyilleeni itsekseni.

Paras tunne oli kuitenkin päästä sieltä salista pois, kaikkensa antaneena. Varsinkin sen viimeisen matematiikan kirjoituksen jälkeen! "I'M FREE!", päiväkirjassa lukee.

"Ensimmäinen päivä ilman kirjoituksia ja niiden ajattelua pitkään aikaan. Nyt vaan odottamaan innolla tuloksia (ja kauhulla). Kaiken kaikkiaan yo-kokeet meni ihan hyvin, vaikkakin psyka jäi vähän ahdistamaan. En oo vieläkään uskaltanu kattoa abitreenien ytl:n suuntaa antavia vastauksia."

Sain lopulta tulokset, joihin pystyin olemaan enemmän kuin tyytyväinen, enkä voi parhaallakaan tahdolla sanoa, että lukio olisi ollut minulle turha välietappi.

Yllättävän vähän kuitenkin löydän merkintöjä juuri kirjoituksia koskien, sillä kevät 2012 oli aikaa, jolloin olin huumaantuneena rakkaudesta ja heittelehdin itsenäistymisen, ja vähän myöhässäkin tulleen murrosiän kapinoinnin, pauloissa. 

Tärkeäksi tämän päivän tekee itselle se, että täyteen tulee kaksi ja puoli vuotta siitä, kun minä ja Juuso aloimme seurustelemaan. Paljon rakkautta armeijan harmaisiin, viikonloppuna taas nähdään. <3

Inttilesken arkea

Yksinäisyys on toisinaan aika vahva tunne.

Siksi kotona oleminen kissan kanssa ei aina kovastikaan houkuttele. Varsinkin jos ei jaksa tehdä mitään sen järkevämpää kuin istua koneella edes pelaamatta mitään!

Tää viikko onkin menny sitten enemmän ja vähemmän pyöriessä vähän siellä täällä huolimatta siitä, että koko viikon suunnitelmat näyttivät alunperin tyhjää. 

Oon autellut hyvää ystävääni muutossa uuteen kämppään, käynyt sijaistamassa päivän vanhassa työpaikassa, käynyt vanhempieni luona kylässä ja neulonut yhden sukan (sainpahan viimein taas ne puikot käteen sieltä laatikon pohjalta). Vielä kun jaksaisi tehdä toisenkin. 

Yleensä oon tottunu siihen, että kotona on elämää. Nimenomaan sitä toisen ihmisen seuraa. Naurua. Musiikkia. Siksi kai tuntuukin niin hassulta, että yhtäkkiä asunto on pitkiä aikoja tyhjillään. Toisaalta kyllä yksinolo on aina välillä aika terapeuttistakin (jaksan kirjoittaa blogia, jee). 

Yhteyttä onneksi saa pidettyä oikein hyvin ihmisiin, ettei tarvi vain olla neljän seinän sisällä. Ja viestitellä joka päivä sinne armeijan harmaisiinkin. 

Onneksi Juuso tulee viikonloppulomille tänään. Sitä jaksaa odottaa innolla viikosta toiseen. Siivoan ja käyn mielelläni kaupassakin ennen kuin hän tulee. Ihan kuin valmistautuisin vieraan tuloon. Ehkä sitä viikonloppua ei sitten vain halua haaskata johonkin tiskaamiseen. Mieluummin otan kaiken irti toisen läsnäolosta. :3

Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle! Viettäkää aikaa läheistenne kanssa. <3

P.S. Ne, jotka väittävät, että kissat olisivat huonoa seuraa, ovat väärässä. Ainakin Fiora juttelee lähestulkoon koko ajan mulle (mau?) ja tekee selvästi parhaansa viihdyttääkseen. Ei Fio tosin ihmistä korvaa. Sori.

Innostusten palasia

Itselleni ei ole ainakaan tullut yllätyksenä, että kuluisi näin pitkään ennen kuin saan mitään kirjoitettua.

Niin käy aina välillä, tai minulle ainakin, useinkin. Innostun jostain ja teen sitä niin pitkään kuin innostusta riittää, mutta johonkin se sitten jää, enkä edes tajua katua.

Mutta kuten kaikki innostukseni aikanaan, varsinkin kirjoittamisen kohdalla, ne palaavat takaisin.

Yhtenä hetkenä sitä miettii ruokapöydässä, että voi kun olisi mukava palata vanhan harrastuksen pariin. 

Sanoista siis tekoihin. 

Mistä olen mm. tehnyt tässä välissä?

Olen kutonut säärystymiä. Kavereille ja itselleni. Olisihan se mukavaa tehdä jotain oikeasti vähän haastavampaakin, mutta se innostus on lakaistunut. Vastahommatut sukkapuikot odottavat kiltisti, kunnes ne taas uudemman kerran otetaan käyttöön. 

Neulonut yhden uuden poron. Kaikkea League of Legends -aiheista olisi aina hauska väkertää, mutta toistaiseksi se halu saa pysyä sivussa. 

Viettänyt aikaa läheisteni kanssa. Innostus tähän ei taida loppua koskaan. :)

Käynyt töissä. Hankala kuvitella, että tästä voisi innostua, mutta niinä muutamina päivinä kun välillä pääsen töihin, niin oikeasti nautin siitä, että pääsen tekemään jotain toisten hyväksi. Inttileskeyden kuukauden päivät kestäneenä aikana, nämä ovat suorastaan päivien pieni piristysruiske.

Olen jopa lukenut yhden kirjan. Tämäkään innostus tuskin koskaan täysin katoaa, sekin vain kaipaa herättelyä aina välillä.

Todellisuudessa en kuitenkaan tarvitse syitä siihen, miksi en ole blogisivuuni hetkeen koskenut. Aika kuluu niin monenlaisiin asioihin, ettei sitä aina itsekään muista. Kuten päättömään koneella istumiseen. 

Ilokseni sain myös huomata, että sadan seuraajan raja on ylittynyt poissaoloni aikana! :3

Kiitos ihan jokaiselle, jotka jaksavat lukea tai ovat edes hieman kiinnostuneet tämän pienen blogin sisällöstä.

Haluaisin luvata itselleni, että saan kirjoitettua tänne jotain ainakin kerran viikossa, mutta lupaukset (ainakin itselle tehdyt) on tehty rikottaviksi. Katsotaan. :)