Inttilesken arkea

Yksinäisyys on toisinaan aika vahva tunne.

Siksi kotona oleminen kissan kanssa ei aina kovastikaan houkuttele. Varsinkin jos ei jaksa tehdä mitään sen järkevämpää kuin istua koneella edes pelaamatta mitään!

Tää viikko onkin menny sitten enemmän ja vähemmän pyöriessä vähän siellä täällä huolimatta siitä, että koko viikon suunnitelmat näyttivät alunperin tyhjää. 

Oon autellut hyvää ystävääni muutossa uuteen kämppään, käynyt sijaistamassa päivän vanhassa työpaikassa, käynyt vanhempieni luona kylässä ja neulonut yhden sukan (sainpahan viimein taas ne puikot käteen sieltä laatikon pohjalta). Vielä kun jaksaisi tehdä toisenkin. 

Yleensä oon tottunu siihen, että kotona on elämää. Nimenomaan sitä toisen ihmisen seuraa. Naurua. Musiikkia. Siksi kai tuntuukin niin hassulta, että yhtäkkiä asunto on pitkiä aikoja tyhjillään. Toisaalta kyllä yksinolo on aina välillä aika terapeuttistakin (jaksan kirjoittaa blogia, jee). 

Yhteyttä onneksi saa pidettyä oikein hyvin ihmisiin, ettei tarvi vain olla neljän seinän sisällä. Ja viestitellä joka päivä sinne armeijan harmaisiinkin. 

Onneksi Juuso tulee viikonloppulomille tänään. Sitä jaksaa odottaa innolla viikosta toiseen. Siivoan ja käyn mielelläni kaupassakin ennen kuin hän tulee. Ihan kuin valmistautuisin vieraan tuloon. Ehkä sitä viikonloppua ei sitten vain halua haaskata johonkin tiskaamiseen. Mieluummin otan kaiken irti toisen läsnäolosta. :3

Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle! Viettäkää aikaa läheistenne kanssa. <3

P.S. Ne, jotka väittävät, että kissat olisivat huonoa seuraa, ovat väärässä. Ainakin Fiora juttelee lähestulkoon koko ajan mulle (mau?) ja tekee selvästi parhaansa viihdyttääkseen. Ei Fio tosin ihmistä korvaa. Sori.

Innostusten palasia

Itselleni ei ole ainakaan tullut yllätyksenä, että kuluisi näin pitkään ennen kuin saan mitään kirjoitettua.

Niin käy aina välillä, tai minulle ainakin, useinkin. Innostun jostain ja teen sitä niin pitkään kuin innostusta riittää, mutta johonkin se sitten jää, enkä edes tajua katua.

Mutta kuten kaikki innostukseni aikanaan, varsinkin kirjoittamisen kohdalla, ne palaavat takaisin.

Yhtenä hetkenä sitä miettii ruokapöydässä, että voi kun olisi mukava palata vanhan harrastuksen pariin. 

Sanoista siis tekoihin. 

Mistä olen mm. tehnyt tässä välissä?

Olen kutonut säärystymiä. Kavereille ja itselleni. Olisihan se mukavaa tehdä jotain oikeasti vähän haastavampaakin, mutta se innostus on lakaistunut. Vastahommatut sukkapuikot odottavat kiltisti, kunnes ne taas uudemman kerran otetaan käyttöön. 

Neulonut yhden uuden poron. Kaikkea League of Legends -aiheista olisi aina hauska väkertää, mutta toistaiseksi se halu saa pysyä sivussa. 

Viettänyt aikaa läheisteni kanssa. Innostus tähän ei taida loppua koskaan. :)

Käynyt töissä. Hankala kuvitella, että tästä voisi innostua, mutta niinä muutamina päivinä kun välillä pääsen töihin, niin oikeasti nautin siitä, että pääsen tekemään jotain toisten hyväksi. Inttileskeyden kuukauden päivät kestäneenä aikana, nämä ovat suorastaan päivien pieni piristysruiske.

Olen jopa lukenut yhden kirjan. Tämäkään innostus tuskin koskaan täysin katoaa, sekin vain kaipaa herättelyä aina välillä.

Todellisuudessa en kuitenkaan tarvitse syitä siihen, miksi en ole blogisivuuni hetkeen koskenut. Aika kuluu niin monenlaisiin asioihin, ettei sitä aina itsekään muista. Kuten päättömään koneella istumiseen. 

Ilokseni sain myös huomata, että sadan seuraajan raja on ylittynyt poissaoloni aikana! :3

Kiitos ihan jokaiselle, jotka jaksavat lukea tai ovat edes hieman kiinnostuneet tämän pienen blogin sisällöstä.

Haluaisin luvata itselleni, että saan kirjoitettua tänne jotain ainakin kerran viikossa, mutta lupaukset (ainakin itselle tehdyt) on tehty rikottaviksi. Katsotaan. :)