Pakkaan elämäni keskikokoiseen reppuun ja lähden reissaamaan Helsingin ja Kouvolan väliä. Arkena olen koulussa, rakkaassa Kyamkissa sekä harjoitteluissa Kouvolan alueella, viikonloppuisin bussi köröttelee takaisin Helsinkiin miehen luokse. Ei ehkä kätevimmältä kuulostava järjestely, mutta ainoa, paras ja oikeasti ihan siedettäväkin ratkaisu.
Viime syksy oli osin tuskastuttava ja osin opettavainen. Olimme vain kuukausia aikaisemmin keväällä 2015 muuttaneet Kouvolasta Helsinkiin ja päätin kesän aikana jatkavani kuitenkin opintojani lapsuudenkaupungissani tuttujen ihmisten kanssa. Reissaaminen oli puuduttavaa ja vei lopulta arjen toteuttamiselta yllättävän paljon energiaa. Kotona Helsingissä ei jaksanut tehdä mitään ja Kouvolassa ainakaan kouluhommat eivät kovinkaan ahkerasti edistyneet syystä tai toisesta.
Muistan ajatelleeni, että kaksi vuotta menee varmasti nopeasti, varsinkin kun voin tehdä terveydenhoitajan harjoitteluni sitten Helsingissä. Jälkeenpäin katsottuna tämä oli aika ylioptimistinen ajatus, sill harjoittelupaikoista on hirvittävä pula molemmissa kaupungeissa.
Tämän vuoksi löydän itseni tekemässä kahta harjoittelua nyt syksyn aikana Kouvolassa.
Löydän kuitenkin yllättävän helposti positiivisia näkökulmia tilanteeseeni.
- Minun ei tarvitse matkustaa joka päivä, vaan Kouvolasta löytyy vanhemmat sekä liuta tuttuja, joiden sohvalle voin rysähtää.
- Helsinkiin on loppujen lopuksi aika lyhyt matka. Onnibussi on myös halpa.
- Viimeinen vuosi koulua. Se menee vaikka päällään seisten.
- Enemmän yhteistä aikaa miehen kanssa näillä näkymin tiedossa!
- Joulukuussa ei ole lainkaan tunteja (Korkeakoulut <3)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti