Porosia

Inspiraatio lähti eräänä kauniina päivänä -yllättäen - pelistä nimeltään League of Legends.

Innostuin niin, että tilasin samalta istumalta kankaat ja katsoin netistä mallia ihmisiltä, jotka olivat jo tehneet kyseisiä pörröisiä otuksia pehmolelun muotoon.

Halusin jotain yksinkertaista, joten jalat jäivät ulos. Nämä pallurat ovat loppujen lopuksi aika helppotekoisia. Toki myös aikaa vieviä. :)

Kaavojen tekemiseen meni oma aikansa, sillä empä ole koskaan mitään vastaavaa taaskaan väkertänyt. Muutama youtubevideo ja netistä löytyvä ohje, niin sain tehtyä kahden erikokoisen poron kaavat.

Käytin porojen tekemiseen paksua neulaa ja villalankaa. Täytteenä on vain perusmarketista löytyvää pumpulia.

Isoja poroja olen tehnyt toistaiseksi vasta yhden ja loppullisen muotonsa pikku porot saivat vasta neljännen ompelemani kohdalla. Kolmella ensimmäisellä silmät vähän harittavat eri suuntiin ja sarvet ovat vinossa. Prototyypeiksi niitä kutsuin kunnes joku keksi kutsua niitä porotyypeiksi.

Nyt en ole taas vähään aikaan tarttunut neulaan. Kai tämä villitysten täyteinen aikakauteni alkaa olla ohitse. Tai sitten se vain odotan uutta inspiraatiota. Kuitenkin porojen tekeminen on ollut mukavaa ajanvietettä, vaikka peukaloni eivät tykänneetkään, kun paksu neulani ei aina kovinkaan halukkaasti lävistänyt kangasta.

Kaksi valmista ovat löytäneet jo oman uuden kotinsa. Kangastakin vielä riittää pitkäksi aikaa, jos haluan tehdä lisää. :3 

Vain minä ja tuuli

Minä lennän.

Tuuli piiskautuu kasvojani vasten. Heittelehdin sen vietävänä rentona, välittämättä kylmyydestä, joka iskeytyy jäseniini. Suljen silmäni ja tunnen kuinka käsiini tartutaan. Pyörin tuntemattoman tanssittajani kanssa läpi taivaiden sulokkaasti kuin kyyhkynen pilvien päällä hyppelehtien. Hiukseni lennähtelevät eri suuntiin, otan kokeeksi muutaman askeleen. Tuuli ottaa vyötäröstäni kiinni kuin suloinen rakastaja ja keinuttaa minut maapallon ympäri, yhä uudestaan ja uudestaan. Maankamara levittäytyy allani etäisenä ja tuntemattomana.

Meret vellovat tyyntymättöminä, metsät kasvavat silmieni alla, kaupunkien pilvenpiirtäjät hipovat korkeuksiani. Näen elämää ja kuolemaa, aavikoita ja sademetsiä. Näen sateen pyyhkivän tasankoja, näen auringon luovan säteitään pikkuisiin kyliin.

Hengähdän lumihuippuisen vuoren päällä. Näen pienten ihmisten epätoivoiset liikkeet kohtaloa vastaan, näen heidän ilonsa, näen heidän tuskansa ja hymyilen tälle kaikelle kuin muukalainen. Naurahdan vilpittömästi heidän merkityksettömälle rimpuilulleen tuntematta sääliä, tuntematta vihaa, tuntematta mitään.

Päivä vaihtuu yöksi, yö päiväksi, aamu illaksi. Aurinko nousee, aurinko laskee, kuu pilkottaa harmaana ja mystisenä sinisellä taivaankannella, yöllä se hehkuu aurinkona kuin salaperäinen varas. Aika kuluu, mutta kellot ovat pysähtyneet.

Tuulen pyörre nappaa kiinni hameeni helmasta ja minä liidän. Tunnen ilmavirran ihollani, se on kaikkialla kuin mitään muuta ei olisi koskaan ollutkaan. Kaikki haihtuu usvan taakse, sumu peittää muistoni ja minuuteni. Millään ei ole enää väliä. On vain minä ja tuuli.

Siitä on aikaa, kun kirjoitin edellisen.

Se syntyi oikeastaan ajatusvirtana, kun kuuntelin Johann Sebastian Bachin Airia, jonka kokeeksi liitinkin postauksen alkuun. :)

Pidin tästä kirjoituksesta silloin ja yllättävää kyllä, pidän siitä nytkin.

En ole kirjoitellut taas vähän aikaan. Mihin ihmeeseen aika kuluu?

Pimeys tuntuu masentavalta ja varsinkin sade. Vaikken pidäkään talvesta niin kaipaisin valon pilkahduksia.

Maanantaina alkaa työharjoittelu. On jotain mitä odottaa. Hymyilyttää.

Kohtaamisia torilla

Olen myöhäinen lintu ja puhun tubemiitistä, joka oli mitä... neljä vai viisi päivää sitten?

Minkäs teet, kun kannettavan saa vasta nyt kunnolla käyttöönsä ja jonkun toisen koneen käyttäminen on kuin menisi siivoamaan jonkun toisen kotia.

Ei haittaa! Oon edelleen ihan fiiliksissä. Ja tuon tapahtuman muistelu varmaan tuo ne fiilikset aina vaan takasin. Olin Juuson ja Akun kanssa näin pääsääntöisesti liikenteessä. Kummatkin herrat ovat omat vloginsa siitä tehneet. Voisin melkein linkkailla ne vlogautukset tähän: tästä pääset Juuson vlogiin ja tästä Ag1n. 

Oon tosi tyytyväinen siihen, että matka meni ilman kummempia kommelluksia. Löydettiin parkkipaikka autolle ja ei tullut tylsääkään, kun Juuso jakeli nimikirjoituksia, yhteiskuvia ja hymyjä siihen ympärille kerääntyville ihmisille. Musta tuntuu, että itekkii hymyilin vaan koko ajan, kun tuntu niin hienolta kattella sitä väkijoukkoa torilla. Ihmisiä, jotka olivat tulleet tapaamaan niitä, joita on nähnyt vain kuvaruudun välityksillä. Koko tapahtuma nostatti varmasti paljon iloa.

Yllätyin kyllä siitä, että minuunkin kiinnitettiin huomiota eikä vain sen takia, kun ravasin siinä Juuson takana vähän väliä. En itse mitään vlogeja tee, mutta on jotenkin antoisaa olla jollakin tapaa mukana seuraamassa sitä maailmaa. Ikään kuin sivusta, mutta silti vähän syvemmältä ”Herbalistin” matkassa. Pakko myöntää, että itselleenkin herää kiinnostus vlogien tekemiseen, mutta yritän pitää itseni siitä erossa. Ei sillä, että näkisin siinä mitään pahaa. Ei vaan tunnu samalla tavalla omalta jutulta niinkuin tämä kirjoittelu.

Yksi mieleenpainuvia hetkiä oli, kun jutustelin Amppurulaan kanssa Zomboyn keikalla yleisesti youtubesta, vloggaamisesta ja bloggaamisestakin. En tiedä, oli mukavaa vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia, vaikkakin vain sen lyhyen tuokion ajan. :)
Ylipäätänsä koko Pakkahuoneella järjestetty keikka oli loistava. Tuli ainakin pompittua ja tanssittua vaikka kuinka paljon.

Oli hauskaa nähdä myös tuttuja naamoja. Justimusfilmsin poikia, Eetua ja Soikkua.

Paljoa en kuvia ottanut, koska edelleenkään en osaa ottaa kameraa esiin oikealla hetkellä, mutta onneksi tajusin ottaa silti jotain. Ainakin itselleni tuovat muistoja mieleen. Ag1lity otti tuon, jossa mulla on erittäin tyylikäs Juusolle annettu propellihattu päässä. Ilmekin on sen mukainen. ^^

Kommentteja saa jättää! Niitä on aina mukava lueskella ja niihin vastailla. :)

Hymyn aihetta

En oo pitkään aikaan kuunnellut mitään ”eeppistä” musiikkia, mutta nyt olisi herätykseksi kolme tuntia tarjolla. Syytän kaveria, joka soitti näitä eilen koko illan. :D

Ainakin mun autokoulun syventävä vaihe on viimein takana päin.

Tätä helpotuksen määrää. Yllättäen jopa nautin niistä kahdesta kerrasta, kun jouduin niille ajoille vääntäytymään. Ihan turhaan nihkeilin sen suorittamisesta. Ajo-opettajat olivat sen verran mukavia kuitenkin ja eipähän tarvitse enää mennä.

Oonko jo hehkuttanut tarpeeksi mun uudesta hiirestä, headsetistä ja hiirimatosta? Kyllä varmaan, mutta olen silti aika innoissani. Oikeasti halusin nämä kahdesta syystä: ne näyttää hyvältä mun kirjoituspöydällä pikkuisen kannettavan vieressä. Toiseksi mä oikeasti tarvitsin uuden hiiren. Edellinen saattoi kesken koneenkäytön vain lakata toimimasta ilman sen kummempaa syytä. Olihan mulla toki Juuso kertomassa mikä olisi kannattava ostos, en muuten tietäisi näistä mitään. ^^

En malta oottaa viikonloppua. Ei varmaan yllätä, että puhun 5.10. Tampereella tapahtuvasta tubemiitistä, josta niiiiin paljon on puhuttu ja tehty videoita ja vaikka mitä. No sinne kuitenkin ollaan menossa ja pakko myöntää, että jännittää jonkun verran se oletettava ihmisten paljous. Kivaa nähdä niin paljon saman harrastuksen jakavia ihmisiä samassa paikassa yhtä aikaa. Jos minua näkee niin saa tulla kyllä puhumaan, vaikka saatan vaikuttaa vähän ujoltakin. :)

Yleensä vastaavanlaisissa tilanteissa tykkään jäädä sivuun tarkkailemaan ihmisiä. Nautin nähdä toisten iloa yms. vaikken itse siihen osallistuisikaan. Yritän kuitenkin päästä vähän mukavuusalueelta pois ja lähteä juttelemaan ja tapaamaan muita kuin vain töllistelemään jostain kaukaisuudesta.

Enää kaks vuorokautta niin pitäisi olla jo Tampereella. Koko ajatuskin tuntuu epätodelliselta.

Pirteät aamuhetket

Tänään paistaa aurinko. :)

On hienoa olla aamusta hereillä ja elää päivän valoisa aika yön pimeän sijaan. ”Lomani” oli kääntänyt päälaelleen unirytmini ihan täysin. Onneksi parannus tapahtui ja nyt suorastaan puhkun intoa. Oli ehkä ihaninta herätä Juuson pieneen hemmottelu yllätykseen tänään. Vaikka kuinka pistinkin hanttiin ylösnousemista, niin silti se sai mut sinne keittiöön kattomaan sitä ruoanmäärää, jonka se oli pöytään saanut kasaan. Maha on täynnä ja kyllä sitä tuntee ittensä aika onnekkaaksi.

Yritän kovasti nyt nauttia tästä ajasta, jonka saan viettää siellä, missä ikinä haluan. Pakko kuitenkin myöntää, että parina pimeänä yönä on ollut ikävä töihin. Jotenkin ahdisti se tekemättömyys ja motivaatio kaikkeen oli hetken aikaa hukassa. Olen nyt viimeaikoina huomannut – enkä vain itseni kohdalla – että kyllä ihminen kaipaa rutiineja. Jos niitä ei ole niin (esimerkiksi sitä työtä tai koulua, johon tarvitsee melkein joka päivä tiettyyn aikaan herätä) ei sitä jaksa paljon tehdä. Eräs tuttavanikin sanoi, että heti alkoi tehdä enemmän kaikkea hyödyllistä ja itselleen todella tärkeää, kun kesäloma oli jo loppumassa. Ihminen kaipaa vapaa-aikaa mielin määrin, mutta jos sitä on liikaa eikä aseta itselleen mitään rajoja, niin ei saa aikaan edes sitä, mitä haluaisi tehdä.

Toivon tosiaan, että tämä ajoissa herääminen tuo jotain rutiinia ja intoa jatkaa taas kaikkia kesken eräisiä projekteja. Ja miksei aloittaa uusiakin. :)

Tänään on autokoulun syventävän vaiheen arvioiva ajo. Kyllä mä ajaa osaan, mutta jännittää silti. En kuitenkaan kahden vuoden aikana niin paljon ole siellä ratin takana viettänyt aikaa. Oma auto olisi siinä suhteessa ihan kätevä, mutta ei muuten. Toivottavasti menee ihan hyvin enkä kolaroi tai mitään.

Nyt jatkamaan tätä pirteästi alkanutta päivää. Huomenta kaikille! :3

Tämä hetki on meidän

Kävellään ystävien kanssa pimeässä hiljaisuuden vallitessa ja kuunnellaan kun yksin meistä laulaa erästä surumielistä laulua.

Hymyilyttää, kuinka tyhjiltä kadut vaikuttavat ja kuinka tiellä kaikuu vain meidän äänemme.

Öisessä maisemassa eivät tuiki kuin tähdet, ja katulamput valaisevat vain pieniä osia tästä hämärään peittyneestä maailmasta. Rakastan pimeässä kävelyä yhtä paljon kuin pidän auringon valosta kasvoillani. Kuunhohteessa kaikki on mystistä, suorastaan taianomaista, mutta paljastava valo selkeyttää asioita ja ajatuksia. Viimeaikoina on ollut kovin vaivaton olo enkä haluaisi päästää siitä tunteesta irti. Haluaisin muistaa nämä ilon hetket, sillä juuri silloin olen ollut läsnä. Painanut mieleeni joka sanan, joka risteyksen ja jopa sen, miltä ilma tuoksui juuri silloin.

Mulla on kauniit kaksi viikkoa takana. En ole pysähtynyt kirjoittelemaan, koska se vaatii yksinäisyyttä – sitä että saan olla vain omien ajatusteni kanssa. Ja tilaisuutta ei ole ollut. Eikä kyllä haittaakaan.

Vietin ihanan vuosipäivä rakkaani kanssa noin viikko sitten. On hassua, kuinka kaikki suloiset muistot heräävät erityisesti niinä erityisinä päivinä. Sitä palaa takaisin ajassa ja muistaa kuinka onnekas on. Kuulostan kliseeltä ja ehkä olenkin sitä, mutta minun on hyvä juuri nyt. Kaksi vuotta on pitkä aika - tai lyhyt. Ihan kuinka sen vain haluaa ajatella. Mutta minusta se on mennyt kuin siivillä, enkä ottaisi hetkeäkään pois. Ja ottaisin miljoonia tuhansia kymmeniä hetkiä itselleni uudestaan ja uudestaan. En olisi uskonut muutama vuosi sitten, että saisin käsiini jotain näin rakastettavaa. ♥

Vain elämää, ei sen enempää

Yritin keksiä otsikkoa ja mulla alko soimaan Irwin Goodmanin Vain elämää päässä. Kai se piti ottaa jonkinlaisena vihjauksena.

Multa kysyttiin, mikä on mun mielestä elämäntarkoitus.

Iskee pieni tyhjän paperin kammo tähän väliin. Menee aika syvälliseksi. No, miksikäs ei toisaalta.

Lukiossa puhuttiin kavereiden kanssa muutaman kerran elämäntarkoituksesta biologian tai uskonnon tuntien jälkeen. Ensinnäkin on tärkeää tietää, miten elämäntarkoitus määritellään ja mistä näkökulmasta sitä halutaan katsoa.

Kun puhutaan yleisesti, miksi elämää on ja mihin olemassaolo tähtää, päädyttiin aika yksimielisesti siihen, että elämäntarkoitus on lisääntyminen, eli jatkuvuuden ylläpitäminen. Se kuulostaa aika kylmältä, mutta eikö kuka tahansa voi myöntää, että kaikkien lajien perimmäinen tavoite on pysyä hengissä sukupolvesta toiseen. Elävät pyrkivät jatkamaan elämistään maan jatkuvasti muuttuvien olosuhteiden mukana niin, että ne eivät katoa lopullisesti ja selviytyvät.

Toisin sanoen elämäntarkoitus on pitää yllä elämää. Ei sen enempää, ei sen vähempää.

Mutta tämä on vain yksi näkökulma. Kun päästään yleisestä tasosta yksilöihin, tilanne on aivan toinen. Jos minulta kysyttäisiin omaa elämäntarkoitustani, niin en vastaisi, että "lisääntyminen". Se on yksi elämän osa, mutta ei määrittele minua kokonaan ihmisenä. Toiset eivät edes halua lapsia, eikä se silti tarkoita, että he olisivat epäonnistuneet ihmisinä.

Ihmisissä on se hyvä puoli, että he voivat luoda merkityksiä ja tarkoituksia asioille. Tehdä suunnitelmia pitkällä tähtäimellä ja tavoitella haluamaansa. Toisille elämäntarkoitus on elää täysillä, toisille uskoa Jumalaan, perustaa perhe, saavuttaa unelmansa matkustelemalla paljon tai vaikka vain luovia myrskyissä parhaansa mukaan - vain joitain mainitakseni.

No, mikä sitten on minun elämäntarkoitukseni?

 Haluan elää parhaani mukaan siten, miten itsestäni tuntuu hyvältä ja siihen liittyy myös se, että ihmisillä, jotka ovat ympärilläni, on hyvä olla. Haluan myös kehittyä ihmisenä. Oppia paljon, nähdä paljon, kokea paljon. Ja silti pitää tämän pienen lapsellisen uskoni hyvyyteen.

En usko, että elämällä on muuta merkitystä kuin se, minkä sille itse luomme. Turhaa jollekin toiselle jossain kaukana maan tuolla puolen, mutta erittäin tärkeää meille itsellemme.

Loppuun haluan vielä sanoa, että kenenkään ei pidä loukkaantua tästä teksistä. Nämä ovat ajatuksia, jotka tällä hetkellä kumpuavat päästäni. Ne saattavat muuttua aikojen myötä eikä niitä voi sanoa totuuksiksi.

Haluan kuulla myös teidän mielipiteenne elämäntarkoituksesta ja mitä ajatuksia tämä teksti teissä herätti, jos nyt kukaan jaksaa edes lukea. :)

Mielijohteita

Oon viimein taas terve. :)

Kävin jopa eilen taas juoksemassa kahden viikon tauon jälkeen. Juusokin tuli mukaan tälle yölliselle, pimeälle retkelle (jeij).

Sytytin ennen syyskuun alkua yksin ollessani kynttilän. Ihan muuten vaan, huvin vuoksi. Varmaan jokaisessa työpaikassa, jossa olen ollut on puhuttu edes kerran siitä, miten ihania ne ovatkaan. Viime talvena emme polttaneet kuin yhden kaksi... Ja silloinkin Juuson toimesta.

Jotenkin miellän kynttilöiden kuuluvan talveen, mutta eipä sen valo tuntunut yhtään vähemmältä lattialla istuessani. Siinä sitten istuskelinkin hyvän tovin katsomassa liekkien lepatusta, osaksi siitä syystä, että pelkäsin Fioran pyyhältävän ohi ja sytyttävän itsensä tuleen.

Syksy alkaa selvästikin olla tulossa, vaikka nyt aurinko paistaakin ihanasti. Mulla on mahtava, levänny olo.

Oon lähiaikoina selaillut hieman kaikkia mahdollisia diy -sivustoja (do it yourself - en ihan rehellisesti tiennyt muutama päivä sitten koko nimitystä).

Oon löytänyt kaikkea ihanaa ja maltan tuskin odottaa että pääsen kokeilemaan kaikkea mahdollista korujen teosta vähän monimutkaisempiin viritelmiin. Kaikki tämä vaan vaatii vähän vaivannäköä ja omistautumista, niin pitää koittaa ottaa aina yksi projekti kerrallaan. :3

Löysin tuossa vähän aikaa sitten jopa ihan hauskalta ja helpolta näyttävän ohjeen, miten kuulokkeiden nauhat saa näyttämään värikkäiltä eivätkä ne sotkeudu niin helposti. En edes käytä nappikuulokkeita normaalisti, koska puhelimestani ei löydy musiikkia ja iPodikin on ollut pölyttymässä kaapin pohjalla jo yli puolitoista vuotta. Ehkä syynä oli lenkkeilyharrastuksen aloittaminen tai vain tarve päästä tekemään jotain - kuka tietää - mutta silti löysin itseni ostamassa lankaa ja kierrittämässä sitä johtojen ympärille kuin viimeistä päivää.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin ehkä valinnut värit vähän eri tavalla. Mutta kai mie oon ihan tyytyväinen kuitenkin. :)

Miksi kirjoitan

Oon ihan hirveesti tykänny pitää tätä blogia.

Koko ajan tuntuu, että olisi jotain uusia asioita, joista voisi selittää.

Tiedän, etteivät kaikki pidä paljosta tekstistä ja katsovat mieluummin kuvien täytteisiä postauksia minimaalisella tekstillä, mutta se ei valitettavasti ole ihan mua. :)

Oon ihan uusi tässä nettiin kirjoittelemisen maailmassa ja mietinkin tätä aloittaessani, että miksen aloittaisi samantien vloggaamista. Muutenkin kun olen siihen puoleen enemmän tutustunut. Vastaus on perin yksinkertainen.

Kirjoittaminen on mun juttu. Osaan ilmaista itseäni parhaiten, kun saan miettiä sopivia sanavalintoja pitkään ja hartaasti. Muokata tekstiä niin, että tarkoitan, mitä sanon. Ja jotenkin olen silti kaikista aidoimmillani juuri tekstin parissa.

Mulle itseni kuvaaminen videolle olisi jotain ihan luonnotonta. Yritän toki opetella olemaan edes kameran edessä joitakin satunnaisia kuvia varten, koska en tosiaankaan sitä osaa. Menen aika kiusaantuneeksi, jos minua edes osoitetaan kameralla.

Ylipäätänsä kuvien ottaminen on mulle hankalaa, kun en ole koskaan sitä harrastanut. Pidän toki siitä, että postauksissa on jotain väriä, enkä haluaisikaan tehdä vain tyhjiä tekstipohjaisia kirjoituksia tänne. Olenkin opetellut ahkerasti Gimpin käyttöä ja se on ollut oikeastaan aika antoisaa. Opin tässä koko ajan.

Jopa sosiaalisen median käyttö oli mulle pitkään ihan tuntematon käsite, mutta kun katselin Juusonkin touhuja niin tuli siinä itselleenkin hinku kokeilla, mitä hienoa ja koukuttavaa tässä muka on. Pakko myöntää, että alan ymmärtää. :D

Sain viimeisimpään postaukseen haasteen, johon aion vastata. Vaikken hirveän kunniallisesti kuitenkaan, kun en ajatellut muita haastaa tai mitään. Hölmöä ehkä... :3

Eli siis 11 faktaa minusta:

~ Asun poikaystäväni kanssa kaksiossa Kouvolan alueella.

~ Tekisin töitä mieluummin kuin opiskelisin.

~ Oon viimeaikoina ihan totaalisen haksahtanut nettishoppailuun, mutten silti uskalla tilata mitään mistään, koska rahanmeno.

~ Oon aloittanu ainakin neljä isompaa kirjoitusprojektia elämäni aikana, mutten ole saanut yhtäkään valmiiksi.

~ Usein herään aamuisin 4-5 tunnin unien jälkeen, kun pitäisi mennä johonkin. En vaan osaa mennä ajoissa nukkumaan.

~ Yliluonnollisuus ja fantasiateemaisuus kiinnostaa niin peleissä, kirjoissa kuin elokuvissakin.

~ Saan siivousinnostuksen aina, kun on hyvä sää.

~ Otan kuvani tänne ainakin toistaiseksi kännykälläni.

~ Oon pyöritelly jo pitkän aikaa mielessäni, että haluaisin yrittää tehdä itse koruja.

~ Peukalon vierustani ovat melkein aina rikki, koska revin niitä huomaamattani.

~ Rakastan ruoassa kaikkea tomaattista ja vahvanmakuista. Ruoanlaitto on usein muutenkin kivaa. Tuppaan vain jäämään samoihin aineksiin pitkäksi aikaa enkä keksi uutta.

I Mitä mieltä olen suomiräpistä/hiphopista? Kotona on sen verran pauhannut tuo suomiräppi, että ei mulla oo siitä kuin ihan positiivisia käsityksiä. Sama kuin muunkin musiikin kanssa, joku biisi nappaa, toinen taas ei. Ja jos kuuntelee tarpeeksi jotain, niin kyllähän se päähän jää.

II Bloggauksen hyvät ja huonot puolet? Bloggaus motivoi kirjoittamaan ja siitä on mahdollisuus saada palautetta. Se on myös innostanut minua tutustumaan kuvien maailmaan. Huonoja puolia en näin äkkiseltään vielä keksi. Sen verran alussa olen.

III Vloggaaminen vai bloggaaminen? Miksi? Ylempänä varmaan tuli vastaus jo tähän. :)

IV Missä opiskelen ja mitä alaa? Opiskelen Kouvolassa ammattikorkeassa terveydenhoitajaksi. Tuntuu ihan omalta alalta. Aiemmin olin pikku lukiolainen.

V Pelaanko mitään tietokonepelejä? Mitä? Oon ollu pienestä pitäen enemmän konsolityttöjä, mutta kun ei nyt ole samanlaista mahdollisuutta hakata ohjainta, niin kyllä hiirellekin käyttöä siltä suunnalta löytyy. Harvemmin tosin. Portal 2 ja ACIII on ainakin kesken, lolia pelailen välillä. Bioshockia pitäis aloittaa.

VI Tykkäänkö katsoa livestreameja? Tykkään kyllä katsoa, kun Juuso streamaa, mutta en itsekseni niitä paljonkaan silmäile. Sama juttu on vlogien kanssa, että en niitä oikeastaan katso. Mukavaa ajanvietettä kuitenkin. Vähän sama kuin elokuvien, sarjojen ym. kohdalla.

VII Mitä mieltä olen siitä, että kohta on taas -30 asteen pakkaset ja lunta maassa? Ei saa muistuttaa. En tykkää yhtään. :<

VIII Onko blogissa oltava enemmän tekstiä vai kuvia? Itse pidän sellaisesta sopivasta tasapainosta kummankin välillä. Mulla tää nyt painottuu enempi tuohon tekstiin.

IX Onko Angry Birds tavaraa jo liikaa? On juu, mutta ei onneksi paina omaa kukkaroa. :D

X Supernatural, Doctor Who vai Dexter? Miksi? Dexter, koska se on ainoa sarja, jota olen näistä katsonut. Asetelma on mielenkiintoinen ja oon kattonu kavereiden kanssa jo kaikki tähän mennessä tulleet tuotantokaudet.

XI Sinkku vai parisuhteessa? Parisuhteessa ja siinä viihdyn. ^^

Mulle saa tosiaan laitella kysymyksiä ja niihin kyllä vastailen kommenteissa tai postauksen muodossa. Tämä nyt meni vähän jaaritteluksi, mutta koittakaa kestää. :D

Onneksi muistot jäävät

Kaikki kivakin on ohi aikanaan. Kesätyötkin.

Kolmentoista tunnin työpäivän jälkeen olo on harvinaisen nuutunut. Makasin pörrömatolla puoli kuolleena ja oikein tunsin, kuinka kaikki väsymys valu musta lattiaan. Vaikka työpäivän aikana ei tarvitsisi ollakaan koko ajan liikkeellä niin jo se, että olet läsnä siellä, vie mehut.

Eipä mulla kyllä ollut kiirekään lähteä.

Oli mun viimeinen ilta.

Kesätöiden aikana hirveän nopeasti kiintyi niihin kaikkiin vanhuksiin, joiden kanssa sai rupatella ja olla tekemisissä. Opin ihan mielettömästi uutta juuri tuosta kyseisestä paikasta, vaikka parissa palvelutalossa olinkin ollut aiemmin. Tämä poikkesi jotenkin tietyllä tavalla edellisistä.

Työilmapiiri oli positiivinen, yleinen mieliala oli positiivinen, vanhukset olivat yleisesti hyväkuntoisia! Ei raskaita nosteluita tai suljettuja ovia. Tämä paikka oli heille koti. Koti, joka tarjosi palveluita, kuten siivousta, ruokapalvelun ja tarvittaessa hoitoa. Ennen kaikkea paikka toi turvaa. Kaikki oli lähellä eikä vapauksia rajoitettu.

Kesätyö oli leppoista ja mukavaa. Mummojen kanssa jutusteli mielellään säästä, siitä kuinka kauan he olivat asuneet siellä ja kun tutustui paremmin niin vaikka kuorolaulamisesta tai omista loppupäivän suunnitelmista. Tai lenkeistä, joita he olivat päivän aikana kävelleet.

Oli ihanaa kuulla mukavaa palautetta myös heidän suunnaltaan omasta työstä. Olin ainakin onnistunut jossain sen lisäksi, että sähläsin aina välillä vasymystäni tai muuten vaan urpouttani. He olivat ymmärtäväisiä.

Noh, mun kesätyöt on ohi ja kohta pitäisi alkaa tehdä töitä muualla... Jatkaa opiskelua tammikuussa. Miusta tulee terveydenhoitaja, jos jotakuta kiinnostaa. :)

Nyt haluun vaan pitää lomaa. Haluun päästä omille syksysilleni kesälaitumilleni. Nukkua pitkään. Käydä kaupoilla. Nähdä kavereita. Kuntoilla. Kirjoittaa. Rauhoittua. Nauttia oman työni hedelmistä. Nyt mulla on niin mahtava fiilis, ettei voi sanoin kuvailla. Ulkona paistaa aurinko. Mulla on niin paljon aikaa tehä ihan mitä vaan haluan, niin paljo kun haluan.

Tervetuloa myöhäinen kesälomani. :3

Mihin polku kuljettaa

Aloitin kaksi viikkoa sitte juoksemaan. Tänään en lähde, koska mun nilkka on tuhoutunut ja sitä tarvitaan vielä pari päivää jokseenkin toimintakuntosena. Ja tuolla on jo tähän aikaan kylmä! :D

No, oikeastaan mä vihaan juoksemista – tai siis rankempaa liikkumista ylipäätänsä.

En oo koskaan oppinut harrastamaan sitä aktiivisesti, vaikka haluasinkin. Ainakin jossain määrin.

Oon koittanut etsiä siitä jotain hyviä puolia ja pakko myöntää, että on siinä niitä onnistumisen hetkiä, kun tajuaa, että on saanut raahattua penkkiin juurtuneen kehonsa liikkeelle ja oikeasti nauttii raikkaasta ulkoilmasta. Näinä hetkinä oon haistellu omenapuiden tuoksua, katsonu jotain nättiä maisemaa, nauttinu auringonpaisteesta iholla ja hortoillut pimeässä musiikit korvilla. Ja se, että hengittäminen on tasaista ja rauhallista kaikesta huolimatta... Niinä hetkinä sitä oikeasti ajattelee, että tää on vaivanarvoista.

Mutta kun suurin osan ajasta miettii, sitä että kohta tää lenkki loppuu ja kuinka ihanaa olisi vain lössähtää ja antaa vauhdin hiipua. Pidemmän päälle se käy vähän vaikeaksi. Tuntuu, että aina niinä päivinä, kun olen luvannut lähteä hölkkäämään, niin koitan keksiä tekosyitä, joilla sitä voisi lykätä. Mulla ei ole edes kunnon kenkiä kyseiseen harrastukseen – vielä.

Miksi mä nyt kirjotan tästä?

Haluan, että tää motivaatio lähteä syksyiseen säähän lenkille pysyy. Ja ehkä uskotella myös itselleni, että tästä voi nauttia. Ettei liikunta ja liikkuminen ole niin kamalaa, kun siihen tottuu.

Ja onhan mun myönnettävä, että ihan lyhyessä ajassa on tullu paljon keveämpi olo henkisesti. Nii ja onhan tällä terveysvaikutuksia ja muuta vastaavaa, mutta eikös ne voisi ajatella vaikka toissijaisina asioina. Liikkuis ihan vaan liikkumisen vuoksi.

Pyöräilystä tykkään. Jossain kauempana voisi käydä aina välillä. :)

Huomenna, jos on hyvä ilma niin töiden jälkeen voisin mennäkin.

Onko siellä muita epäperiaatteellisia liikunnan välttelijöitä kuin minä?

Olohuoneessa istuskelua

Viime päivien vapaa-aika on mennyt aika pitkälti television ääressä. En mitään urheilua ole katsonut, mutta sarjoja ja elokuvia satunnaisesti.

Multa kysyttiin mun suosikkileffoista tuossa vähän aikaa sitten ja pakko myöntää, etten osaa kunnolla edes vastata koko kysymykseen.

Pidän toki leffoista ja rakastan niiden katsomista, mutta mulle ei yksinkertaisesti jää mieleen nimet, näyttelijät eikä välttämättä juonikaan hetkeä pidemmäksi aikaa. Ainakaan en ole koskaan nähnyt elokuvaa, jonka haluaisin nähdä yhä uudestaan ja uudestaan.

Katselen kyllä mielelläni leffoja laidasta laitaan. Kaikki käy kunhan vain seura on oikeaa. Mieluiten rauhoitun television ääreen muiden ihmisten kanssa kuin yksinäni.

Sarjat on siinä mielessä enemmän mun juttu, vaikken niihinkään ole koukuttunut kauhean montaa kertaa elämäni aikana. Juonen kerronta on tarkempaa, mutta sen ei tarvitse olla hidasta, ja hahmot tulevat paljon paremmin tutuiksi. Parhautta on ehdottomasti Game of Thrones, ja True Bloodin tuontantokausia pitää edelleen kytätä. Tyttöjen kanssa ollaan tahkottu läpi myös kaikki Dexterit ja nyt vuorossa on Mullan alla.

Juuson kanssa ollaan katsottu nyt Californicationia, joka jäi harmillisesti kesken, mutta onneksi Netflixistä löytyy muutakin.

Toissapäivänä hain postista pienen sievoisen paketin. Voitin Assemblyillä pelitaidon järjestämän Assyjen paras ja kaunein -kilpailun yleisöäänestyksen. Rahtasin sitä pakettia toissapäivänä veturiinkin, kun kävin hakemassa julmetun kasan irtokarkkeja. Ne, jotka äänestivät Poroista paikkaani, niin paljon kiitoksia! Porojeni pään päällä leijailisi nyt sydämiä, jos se olisi mahdollista. Eiköhän ne olisi kohta myös lisääntymään päin, jos vain tänään jaksan ommella niitä kokoon. :D

Jos kilpailua vielä tulevilla assyillä järjestetään, niin osallistukaa ihmeessä.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia, mistä voisin kirjoitella, vaikka ajatuksia toki myös omasta takaa löytyy.

Loistava huppari

Hei taas pitkästä aikaa!

Assemblyjen jälkeen päivät on mennyt palautuessa hurjasta valvomisrupeamasta ja Californicationin kausien putkeen katsomisessa – ja toki töissä. Porojen palat odottavat pienessä pahvilaatikossa ja ne saavatkin hetken odottaa. Pieni ompeluinnostukseni on ainakin hetkeksi kuivunut kasaan.

Yö ennen Assemblyjen alkua oli ehkä yksi elämäni pisimpiä. Käsi tärisi siinä kello kolmen aikaan, niin että siima oli solmussa vähän väliä. Kursin siis kokoon Juuson juuri ostettua mustaa hupparia ja samana päivänä tulleita vihreitä valojohtoja. Vaikka välillä meinasikin mennä hermo, niin en kyllä olisi missään nimessä jättänyt projektia kesken. Yöunet eivät paljon merkinneet, kun ajattelin, että saisin tehtyä Assemblyille jotain oikeasti aika siistiä. Ainakin toivoin, että minusta olisi siihen. :)

Idea lähti jo kuukausia sitten, kun näimme sattumalta Juuson kanssa eräässä nettikaupassa myytävän vähän vastaavanlaisia vaatekappaleita. Mietimme pitkään, pitäisikö tilata vai tehdä itse. Aikaa meni pohtimisessa ja siksi valot tulivatkin vasta assyjä edeltävänä päivänä postista.

Epäilyksistä huolimatta valojohtojen toimintaperiaate ei ollut kovinkaan monimutkainen. Johdot ovat kiinni patterilootassa, johon tarvitaan se pari AA-paristoa. Piti tehdä vain reikä hupparin taskuun, josta johdon sai läpi (ja lootan taskuun lepäämään on-off -nappeineen) ja ommella siimalla johto kiinni sieltä, mistä sen halusi menevän. Yksinkertaista, mutta aikaa vievää.

Itsetekeminen tuli aika paljon halvemmaksi kuin Amerikasta tilattu valmiskappale. Vähän kärsivällisyyttä (noin 7 tuntia), ohutta läpinäkyvää siimaa ja tarkkuutta niin johto ei lähde paikoiltaan. Valoja on myös olemassa aika monessa eri värissä, jos kiinnostusta oman tekemiseen löytyy.

En siis ole koskaan harrastanut ompelemista käsin vapaa-aikanani enkä harrastusmielessä ennen poroja ja tätä hupparia. Olin kyllä aika tyytyväinen lopputulokseen. Oli ihanaa kuulla kehuja Juuson hupparista, kun tiesi saaneensa sen itse aikaan. Melkein tekisi mieli tehdä itselleenkin jotain vastaavaa joskus.

Jättäkää ihmeessä kommenttia, jos jokin asia teitä mietityttää tähän postaukseen liittyen tai muutenkin. Kiitos vielä kaikille, jotka ovat liittyneet lukijoiksi ja antaneet palautetta blogistani. :3

Valoja pimeässä

Tosiaan täällä sitä ollaan Assemblyillä viimeistä yötä.

Aika on menny tänään ihan hirvittävän nopeasti ja melkein harmittaa, et kohta tää on ohi.

Jos joku ei tiedä, niin kyseessä on siis pelitapahtuma, johon ihmiset rahtaavat koneensa ja pelaavat kaveriporukalla sekä syövät roskaruokaa koko viikonlopun, unohtamatta tietenkään järkyttävää valvomista. Ihmisiä täällä on koneineen se päälle pari tuhatta ja ilman koneita kiertelevät kasvattavat kävijämäärää aika vahvasti. Toisaalta kyllä tänne Hartwall Areenalle mahtuukin paljon porukkaa.

Kokonaisuudessaan nää on mun toiset assyt ja ensimmäiset summerit. Oli jotenkii jännää tulla tänne pienempien wintereiden jälkeen, kun täällä on niin törkeesti porukkaa!

Ei siinä mitään, kaikki päivät menny nyt erittäin hyvällä fiiliksellä. Pakko myöntää, että melu alkaa vähän väsyttää, mutta hei, sehän kuuluu asiaan. Pitkiltäkin nää tuntuu eikä toisaalta sekään oo paha asia. Voin vaan kuvitella, kuinka pitkään menee palautumisessa kun maanantaina pitäis mennä jo töihin.

Pelailtua on tullu jonkun verran. Eniten varmaan Assassin's Creed III:sta, jonka sain viime synttärilahjaksi Juusolta. En vaan oo vielä jaksanut tahkota läpi ajanpuutteen tai minkä tahansa muun tekosyyn vuoksi, vaikka kovasti haluaisinkin. Worms revolutionia, lolia ja don't starvea oon hieman pelannu, mut ehkä parasta oli pelata yhdessä Leinosen, Tarawin ja Juuson kanssa CTR. Nostalgiaa ja hauskanpitoa samassa paketissa. ^^

Tuntuu, että paljon muutakin kerrottavaa olis. Mä pidän tästä ilmapiiristä, joka täällä vallitsee. Tietenkin yhteinen asia yhdistää ihmisiä ja on mukavan rentoa istua tunteja konepaikalla ja sitten jaloitella hetkisen. Ympäristö on niin erilainen normioloihin verrattuna: musiikki pauhaa joka puolelta areenaa taukoamatta, pelaamisen ja huutojen äänistä puhumattakaan. Valoja on joka puolella: tietokoneen ruudut loistavat pimeässä, jouluvalot välkkyvät koristeellisina ja vieressäni eräällä kaverilla on tuo vihreänä hehkuva huppari (heh). Ylhäältä katsottuna tää paikka on aika uskomaton näky.

Kannattaa kokeilla täällä käymistä. Niin tytöt kuin pojatkin. Kannettavalla tai pöytäkoneella. Tää on semmonen kokemus, jota en kyl ois jättäny välistä. :)

Ensimmäiset askeleet

Viimein mulla on mahdollisuus aloittaa tähän blogiin kirjoittaminen. :)

Tuntuu, että tosi nopeasti lähti liikkeelle tää ajatus kirjoittelusta. Aina vain kuulee, kun jollain kaverilla on joku pienimuotoinen, lähes salaiselta tuntuva blogi, mutta koskaan ennen ei oo käyny edes mielessä, että mulla vois olla sellanen! Nyt on jo ehtinyt vähän enemmän miettiä, mihin on ryhtymässä, vaikkei sen luulisikaan olevan kovinkaan iso kynnys. Itselleen kun on kirjoitellut niin päiväkirjatekstien kuin pienten tarinoidenkin muodossa jo useita vuosia pienestä tytöstä asti niin se, että niitä saisi kuka tahansa lukea, tuntuu hiukkasen pelottavalta. 

Viimeaikoina kirjoittaminen ei ole sujunut missään muodossa, joten tämä tarjoaa loistavan tilaisuuden -ja toivottavasti motivaatiota- jatkaa harrastusta ihan erilaisella tasolla. Ajattelin myös julkaisevani jotain vanhoja ja miksen uusiakin tekstejä tai tarinoita heti kun vain rohkeutta löytyy tarpeeksi. Jokatapauksessa olen aika innoissani tästä. Kunhan vain alkuun pääsen. 

Ensimmäisiä askeleita on jo otettu, kun nimen olen saanut keksittyä ja ulkoasun rakennettua. Siitä tosin ei ole minua kiittämistä vaan poikaystäväni Juuso auttoi enemmän kun tarpeeksi saamalla tämän sivun näyttämään juuri niin ihastuttavalta kuin olisin halunnutkin. Zirconite taas teki tuon blogin otsikon, joka näyttää erityisen nätiltä sekin. Erittäin suuret kiitokset siis heille. :)

Pitäisi ehkä esitellä hieman itseään, mutta eiköhän näitä asioista selviä, kun vain alan tätä useammin käyttämään. Lyhyesti ilmaistuna olen hoitoalaa opiskeleva ja poikaystävän kanssa yhdessä asuva tyttö/nainen. 

Tällä hetkellä valvon ja pelailen Assembly Summer 2013 -nimisessä tapahtumassa unohtamatta uusien ja miksei vanhojen tuttujenkin tapaamista. Siitä tosin myöhemmin lisää. :D

Toivottavasti jäät seurailemaan mitä tuleman pitää, sillä se tulee olemaan suuri yllätys itsellenikin.